Luottamus ja koheesio olivat Aatepöydällä 21.5. - Mitä siellä ainakin puhuttiin?

 Aatepöytään kokoonnuttiin kiinnostuneina ja huolestuneina yhteiskunnallisen luottamuksen tilasta.  Mitä ovat luottamus? Mihin sen hyvä taso tai luottamuksen puute vaikuttavat? Kaksi viisiminuuttista avauspuheenvuoroa ja pulpunnut puhe eivät tuoneet tarkkoja vastauksia, mutta kartoittivat mistä luottamuksessa on kyse. – Kiitos ytimekkäistä esityksistä, Tuomas ja Janne!

Talouden vaikeudet, ympäristöasiat, kansainvälinen tilanne, repivä viestintäkulttuuri …  Monet ilmiöt yhteiskunnassa ovat omiaan vähentämään ihmisten luottamusta toisiinsa, yhteiskuntaan ja maailmaan.

Luottamuksen väheneminen ei ole helposti mitattavissa, mutta ainakin somessa ja muussakin mediassa käytävä keskustelu –kuppilapuheista puhumattakaan - viittaa siihen, että yleinen ja åpäätöksentekijöitä kohtaan tunnettu luottamus  on vähentynyt. Myös  mielipidemittaukset, mm. Kansalaisbarometri sekä taloudellista luottamusta mittaavta kyselyt ovat viitanneet samaan suuntaan.

Ainakin yhdestä asiasta oltiin Pöydässä yhtä mieltä. Luottamuksen puute ei korjaannu politiikalla, joka keskittyy yksioikoisesti lisäämään kansalaisten materiaalisia etuja tai poistamaan rajattomasti elämässä ilmeneviä riskejä. Sen sijaan luottamuksen vahvistamisessa on pikemminkin kyse  tarpeesta parantaa päätösten perusteluja ja rasitusten oikeudenmukaista jakautumista yhteiskunnassa.  

Mitä on luottamus?

Avauspuheenvuoroissa luottamus määriteltiin uskoksi toisten ihmisten rehellisyyteen ja hyviin tarkoituksiin. Luottamus on tavallaan oletus toisten tulevastakin tolkullisesta toiminnasta - miksei omastakin.

Vaikutuksiltaan luottamus on ennen muuta kaiken  vuorovaikutuksen ja vaihdannan mahdollistaja ja perusta. Sen korkea taso vähentää ”transaktiokustannuksia” – siis yhteistoiminnan kitkaa. Näin luottamus  lisää kaikenlaisen henkisen ja taloudellisen vaihdannan, ja myös yrittäjyyden ja  taloudellisen riskinoton mahdollisuuksia.

Luottamuksessa on kyse myös uskosta yhteisten instituutioiden ja toimintatapojen oikeudenmukaisuuteen ja ennustettavuuteen ja siihen, että toisetkin yksilöt noudattavat sopimuksia ja yhteisiä toiminnan perussääntöjä. Luottamus on yhteisunnallinen ja poliittinen asia.

Korkea luottamuksen taso lisää koettua hyvinvointia ja parantaa huonojen aikojen sietämistä. Tosiinsa ja tulevaisuuteen luottavilla ihmisllä on korkea ”reslienssi”, muutosten kestämisen ja niiden tekemisenkin kyky.

Luottamus voi heiketä tai järkkyä merkittävien kokemusten tai vakkapa pitkäaikaisen stressin seurauksena. Sen palautuminen tai palauttaminen on mahdollista, mutta voi olla pitkän tien takana.

Ihmisten kokemaan luottamukseen vaikuttavat mm. heidän sosiaalisen ja taloudellisen asemansa vaihtelut ja niissä koetut turvattomuuden, mutta myös tuen saamisen tuntemukset.

Rahalliset edut tai informaatio hyvästä tilanteesta eivät varmista luottamusta

Tärkeä ja paradoksaalinen ilmiö on, että esimerkiksi kansalaisten etujen lisääminen hyvinvointiyhteiskunnan taloudellisin panostuksin  ei välttämättä nosta yleisen tai päätöksentekoa kohtaan tunnetun luottamuksen tasoa. - Jotkut palvelutarpeet, esimerkiksi terveydenhoidossa, ovat myös niin rajattomia, että niiden parantuminen ei ainakaan yksioikoisesti lisää luottamusta ja tyytyväisyyttä. Väestön ikääntyessä käy jopa päinvastoin.

Samantapainen  paradoksi liittyy yleiseen tulkintaan maailman kehityksestä. – Hyvän tulevaisuuden puolesta puhuvat faktat eivät välttämättä korjaa ihmisten heikentynyttä tulevaisuudenuskoa. Roslingin tilastot ongelmien onnistuneista ratkaisemisista tai Valtaojan argumentit siitä, että asiat kehittyvät hyvään suuntaan, eivät useinkaan tunnu parantavan ihmisten luottamusta tulevaisuuteen.

Luottamuksen politiikan ituja

• Hyvinvointiyhteiskunnan etujen rakentaminen on vuosikymmenten aikana, tuottanut monelle sukupolvelle luottamusta ja optimismia. Nyt on ehkä kuljettu jonkin aikaa toiseen suuntaan - yleistä luottamusta vähentää tunne, ja väitteet ”sopimuksen purkautumisesta”. – Voiko tähän tunteeseen ja tunnelmaan vaikuttaa politiikalla ja viestinnällä?   
   
• Näyttää uskottavalta ja realistiseltakin, että jatkuva hyvinvointietujen lisääminen ei ratkaise yhteiskunnallisen luottamuksen oletettua vajetta.
   
• Nuorten sukupolvien arviot  poliittisesta päätöksenteosta ja  tulevaisuudesta ovat ehkä kokonaisuuden kannalta ratkaisevimpia. Jos niin on, ovatko nuoret sukupolvet ovat uutta luottamusta rakentavan politiikan avainkohderyhmä?
   
• Julkisen talouden velkaantuminen on todellinen ongelma ja monet säästöt välttämättömiä - taloudelliseenkin tulevaisuuteen on luotava luottamusta. Silti ylätason puhe leikkausten välttämättömyydestä ei luottamusta rakenna eikä  sekään -  sinänsä tärkeä – perustelu, että kyse on hyvinvointivaltion pelastamisesta. Perustelujen olisi toimittava kaikille kansalaisille myös reiluuden mittareilla ja tunnetasolla. 
   
• Tarvitaan läpinäkyvä ja vakuuttavasti perusteltu etuuksien ja vastuiden sekä näiden reilun jakautumisen määrittely. Tarve ei ole hallinnollinen, vaan kyse enemmänkin yhteisen ymmärryksen rakentamisesta. Tllainen "yhteiskuntasopimus" on paitsi etuja ja velvollisuuksia, niin ensisijassa yhdessä koettu tunne turvasta, yhteisistä velvollisuuksista ja reilusta kokonaisuudesta.
   
• Tarvitaan tietty myös taloudellisesti kestävä hyvinvointietuuksien perustaso. Sellainen, josta voidaan pitää huolta ja johon voi luottaa. Tärkeimmistä asioista – esimerkiksi koulutuksesta ja heikossa asemassa olevien ihmisten tukemisesta parempaan elämään – on tässä luotettavassa lupauksessa pidettävä kiinni kaikkein selkeimmin ja myös suhteessa vahvimmin panoksin.
   
• Oikeudenmukaisuuteen liittyvät kokemukset  rakentavat tai nakertavat luottamusta. Poliittiset ratkaisut on perusteltava myös näiden tuntemusten ja yksilökokemuksen tasolla. Makrotason ylivelkavelkaantumispuhe tai Kaikilta vaaditaan uhrauksia -fraasit eivät riitä.

• Voisimmeko muuten puolueena ”yllättää politiikan” aktiivisella puheella ja keskustelulla oikeudenmukaisuudesta?

- - - - -

• Yleisessä luottamuksessa kyse on muustakin kuin hyvinvointipolitiikasta. Keskustelukulttuuri viestintävälinerissä tuottaa tai vähentää luottamusta. Media -  somesta vakiintuneisiin tiedotusvälineisiin asti -  nojaa usein kielteisiin uutisiin, korostaa ristiriioja ja nostaa vastakkkainasetteluja
   
• Kriisitietoisuus on kyllä monessa asiassa tosiaankin tarpeen, mutta tämä ei saa estää huomion kiinnittämistä ratkaisuihin ja onnistumisiin.

• Tarvitaan uutta mediakulttuuria ja uudenlaista viestintää.