Aatepöytä 5.3. keskittyi sosiaaliturvan kysymyksiin

Yhdistyksen avoin Aatepöytä oli koolla alkujaan kahden suuren teeman, sosiaalisen turvan ja demokratian merkeissä. Heti kävi kuitenkin selväksi, että yksi iso aihe riittää, fokukseksi valittiin sosiaaliturva. Parituntinen keskustelu teki laajan kaaren, josta tässä otteita.

Aluksio illan teemaan liittyvä kiinnostava tapaus edelliseltä päivältä: yhdistyksen puheenjohtaja Kaslle kertoi  edellisen illan lenkillään alkaneensa juttusille satunnaisen vastaantulijan kanssa. Tämä oli osoittautunut itähelsinkiläisen kokoomusyhdistyksen puheenjohtajaksi. Yhteisistä iloista ja huolista oli tullut puheeksi monen suomalaisen vaikea tilanne heikon kansantalouden ja sosiaaliturvan leikkausten paineissa. Tähän uusi tuttava totesi:  "Minusta  meidän kokoomuksessa pitäisi kantaa enemmän huolta vaikeuksissa olevista ihmisistä." 

* * *

Pöydän kesksutelu starttasi Jussin pyydetyllä puheenvuorolla. Hän toimii työssään käytännön lastensuojelussa. Tässä hänen pohdintojaan aiheesta, ajattelun ytimessä oli vastuun ottamisen / velvollisuuden täyttämisen tarve ja mahdollisuus vaikeassa käytännön tilanteessa. Niin kuin usein, käytännön tilanne ja periaatteet olivat mietinnässä yhtä aikaa ja vuorotellen. Mutta, annetaan Jussin miettiä:

- Illan  yksi  kysymys: "Sosiaalinen turva. Oikeuksia, osallisuutta, velvollisuuksia?"  puhutteli minua erityisesti velvollisuuksien osalta. Pohdin asiaa lähinnä käytännön kokemusten kautta lastensuojelun kontekstissa ja mietin, mikä on yksilön / perheen velvollisuus edistää omaa hyvinvointiaan niissä tapauksissa, joissa perheelle on jo tarjottu lukuisia eri lastensuojelun avohuollon tukitoimia.

- Useinkin tässä ollaan tilanteissa, joissa yhteiskunnan tarjoamat monet tukitoimet eivät ole osoittautuneet lapsen / perheen hyvinvointia tukeviksi. Saatetaan olla tilanteissa, joissa jollakin perheen osapuolella ei ole resursseja, halukkuutta tai  motivaatiota lähteä muutokseen, joka tukisi perheen hyvinvointia pitkällä aikavälillä.

- Perheiden tilanteet ovat lähes poikkeuksetta hyvin monimutkaisia ja oikean suunnan löytäminen on usein työlästä ja hyvin pitkäjänteistä työskentelyä vaativaa. Näissä haastavissa kohdissa olen usein pohtinut, että yhteiskunnalla on toki velvollisuus tehdä välttämättömät lasta tukevat toimenpiteet mutta samaan aikaan; minkä verran perheenjäseniltä on mahdollista vielä odottaa työskentelyä esimerkiksi perheen ja yksilön ylisukupolvisiin kipukohtiin liittyen.

- Inhimillisten voimavarojen puute on toki ymmärrettävää, mutta joskus ongelmien periytymisen katkaiseminen vaatisi myös enemmän työskentelyä yksilöiltä itseltään -toki riittävällä ulkopuolisella tuella. 

- Sosiaalinen turva pitäisi mielestäni käsittää erityisesti ns. "luonnollisten yhteisöjen" turvana - ei yhteiskunnan palvelujärjestelmien tarjoamana sosiaaliturvana. Lähimmäisistä välittäminen eri muodoissaan on ensisijaista sosiaaliturvaa -toissijaisina erilaiset yhteiskunnan palvelujärjestelmien tuottamat sosiaaliturvan muodot.

- Tästä ongelmasta tai kysymyksestä esimerkkinä viime aikoina vallalla ollut terapiakeskeinen ajattelu. Yksilöterapeuttisella hoidolla on monesti paikkansa, mutta se ei kuitenkaan ole ratkaisu läheskään kaikkiin mielenterveyden haasteisiin. Yksilön lähiyhteisöjen vahvemmalla tuella ja aidolla toisista välittämisen kulttuurilla voitaisiin kenties usein saavuttaa vieläkin pitkäjänteisempiä ja kestävämpiä hyötyjä kuin yksilöterapeuttisella työskentelyllä. 

t. Jussi

* * *

Muita poimintoja keskustelusta

• Koulujen oppilashuollon ongelmatilanteuissa ollaan toisinaan tekemisissä samantapaisten asioiden kanssa, mistä Jussi puhui. Toivottavasti nykyään näissä asioissa tioimivampi tuksi kuin takavuosina.
• Prof. Juho Saari ja Diakonissalaitoksen Elina Juntunen  kirjoittivat HSssa vastikään sosiaaliturvasta vaikeimmissa tilanteissa olevien sekä  kasautuneiden leikkausten kohteeksi joununeiden kannalta:  Kasautumisongelma, jota  maan hallitus ei odottaanut eikä tavoitellut, voitaisiin korjata heti kor luomalla laikkausten kertymiselle katto. Toinen ja rakenteellinen ratkaisuesitys oli sosiaalista turvaa tuottavien ihmisten yhteistoimintatilanteiden ja ympäristöjen luominen /tukeminen.
• Pekka Himasella oli aikanaan aineksia uudenlaiseen hyvuinvoinnin käsitteen ja sisäällön määrittelyyn. Ne jäivät aikanaan ihan muiden kohujen alle, mutta olisiko ajatuksiin syytä palata.
• Hyvinvoinnin ja sosiaalityurvan kehittämiskeskustelussa puhutaan paljon järjestelmistä, systeemistä, järjestäjistä - mutta pitäisi ajatella siitä, mitä ja miten tehsdään ja päästä myös vertailemaan vaikuttavuutta. - Sisältöjen kautta tulisi uudistaa enemmän. Esimerkiksi kolmannella sektorilla olisi tässä annettavaa.
• Ne poliittiset toimijat, jotka ovat puhuneet sosiaaliturvasta ja hyvinvoinnista ovat päässeet aiheen "omistajiksi".  - Nyt meidän pitää ensin kunnolla ja kuuluvasti määritellä, Mitä tahdomme ja myös Miten. Alan vallitsevan etoksen takia tämä ei ole helppoa mutta niin pitää toimia... Eikä minkään näennäisen käsienpesuyhteiskunnan, vaan vaikuttavuuden kautta. Siällöstä siis kyse.
• Kyse on myös siitä, osaammeko kuvata asoita positiivisella tavalla. Esimerkiksi käy vaikka hyviän varhaiskasvatuksen pitkä vaikutus.
• Kokonaisnäkemys tärkeää, mutta politiikassa  pitäis myös osoittaa näkyvästi harkintaa yksittäisemmissä tilanteuissa --- Nykypolitiikassa pitää esimerkiksi olla valmius korjata toimenpiteuiden valuvikoja. Ei ole ihan tavanomaista.