Puoluekokousaloite 2016 nro 2/3: Luottamusta lisäämällä ketteryyssopimuksiin - Suomi tarvitsee sosiaalista markkinataloutta

18.4.2016 klo 12:00

Aleksis Kiven Kokoomus ry (Helsinki)

PUOLUEKOKOUSALOITE 2016

LUOTTAMUSTA LISÄÄMÄLLÄ KETTERYYSSOPIMUKSIIN – SUOMI TARVITSEE SOSIAALISTA MARKKINATALOUTTA

Suomen talous junnaa paikoillaan ja on vuosikausia jäänyt vertailukohdiksi käyvien talouksien jälkeen. Kansainväliset vaikutukset, finanssikriisin tuomasta investointilamasta Venäjän alamäkeen asti, selittävät osan asiaa, mutta eivät Suomen muutoskyvyttömyyttä. Itse asiassa juuri tällaisten ongelmien olisi pitänyt kannustaa ketteryyteen ja pakottaa muutokseen

Tavallisen, ja etenkin työtä etsivän, suomalaisen silmin näyttää kuitenkin siltä, että antiikkisen työmarkkinakäytännön maassa järjen käyttö on kielletty. Oli kyse sitten valtakunnantasosta, liitosta tai työpaikasta, suomalaiset eivät näyttäisi edes saavan tehdä Ketteryyssopimusta.

Niin sanotun yhteiskuntasopimuksen rakentaminen oli sinällään jonkinlaisen valtakunnallisen ”ketteryyssopimuksen” tekemistä. Ikävä vain, että nähty moninkertainen kokoonkursimisnäytelmä oli sinällään katkera esimerkki vallitsevasta luottamuksen ja uudistumiskyvyn puutteesta. Eikä asiaa juuri auta se, että takiksi tarkoitetusta liivintapainen – mahdollisesti – saatiinkin.

Poiketen monista kilpailijamaistamme työelämän isoilla osapuolilla ei ole riittävää yhteen hiileen puhaltamisen henkeä.  Euroopassa on kuitenkin hyviä esimerkkejä siitä, kuinka kokoomuksen sisarpuolueiden johdolla tai tuella on pystytty luomaan laaja yksimielisyys siitä, miten markkinatalouden perustalle voidaan rakentaa hyvä työelämäyhteistyö ja dynaamisesti uudistuva talous. Tällaisia esimerkkejä ovat vaikkapa Saksan talousihme 1960-70 -luvuilla ja jatkuva uudistumiskyky sen jälkeen, Ruotsin vientialojen maksukykyyn sidottu palkkamaltti sekä monet Tanskan viime vuosien uudistuksista.

Itse asiassa, näissä tapauksissa on ollut kysymys sosiaalisen markkinatalouden periaatteen tietoisesta soveltamisesta päätöksentekoon. On tehty yhtä aikaa sekä ihmisten taloudellista toimintakykyä että markkinatalouden toimivuutta turvaavia reformeja.  

Aleksis Kiven Kokoomus haluaa tällä aloitteella edistää sosiaalisen markkinatalouden linjaa sekä tukea sen mukaisin toimin tehtävää luottamuksen parantamista työmarkkinoilla. Keinoina tähän yhdistys näkee paikallisen sopimisen lisäämisen, pienyritysten yhteisen aseman vahvistamisen työmarkkinaosapuolena, niiden toimintamahdollisuuksien parantamisen markkinoille pääsyn esteitä purkavin toimenpitein, talouden murroksiin reagoivan koulutus- ja muutosturvan kehittämisen sekä työntekijöiden tiedonsaannin ja osallisuuden lisäämisen yritysten ja muiden työpaikkojen hallinnossa.

Edellisen perusteella Aleksis Kiven Kokoomus esittää, että:

Hyväksyessään tämän aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluejohdon toimimaan niin, että poliittisin sekä lainsäädännöllisin keinoin luodaan edellytykset sekä työmarkkinaosapuolten että työpaikkojen luottamuksen paranemiselle. Samalla kokous velvoittaa puoluetta toimimaan niin, että maahan kehitetään, edellä esitettyjen keinojen tuella, työehto- ja työsopimusmalli, joka kannustaa ketteryyssopimusten tekemiseen. Työehtojen joustavoittamisesta pitää voida sopia paikallisesti niin hyviä aikoja kuin kriisitilanteitakin silmällä pitäen.

Lisäksi yhdistys esittää, että sosiaalisen markkinatalouden periaatteita syvennetään kokoomuksessa edelleen niin, että tämä talous- ja sosiaalipoliittinen peruslinja saa entistäkin keskeisemmän aseman puolueen sisältötyössä ja käytännön politiikassa. Tämän varmistamiseksi yhdistys esittää, että sosiaalinen markkinatalous otetaan alusta alkaen yhdeksi käynnistyvän periaateohjelmauudistuksen pääteemaksi.